Euroopan komissio on käyttänyt harkintavaltaansa hyvin laajasti sopeutusvaatimusten lieventämiseksi laatiessaan soveltamissäännöt ja tehdessään yksittäisiä päätöksiä. Euroopan tilintarkastustuomioistuin katsoo siksi, että komissio ei ole panostanut ehkäisevää osiota koskevan asetuksen päätavoitteen saavuttamiseen riittävästi. Tämä on huolestuttavaa etenkin useiden sellaisten jäsenvaltioiden tapauksessa, joiden suuri julkinen velka saattaa johtaa markkinoilla epävarmuuteen niiden julkisen talouden kestävyydestä seuraavan taantuman tullessa.
Vakaus- ja kasvusopimus koostuu joukosta sääntöjä, joiden tarkoituksena on varmistaa, että EU:n jäsenvaltiot huolehtivat vakaasta julkisesta taloudesta ja koordinoivat finanssipolitiikkojaan, sillä julkisen talouden kriisi yhdessä jäsenvaltiossa voi aiheuttaa ongelmia muillekin jäsenvatioille. Vakaus- ja kasvusopimus koostuu kahdesta osa-alueesta, jotka ovat 1) hyvin tunnettu “korjaava osio” eli liiallisia alijäämiä koskeva menettely, jolla pyritään erityisesti julkistalouden alijäämän vähentämiseen alle kolmen prosentin suhteessa BKT:hen, ja 2) vähemmän tunnettu “ennalta ehkäisevä osio”, jonka puitteissa jäsenvaltioiden on lähennettävä rakenteellista rahoitusasemansa (ei sisällä talouden suhdannevaihteluiden vaikutuksia) maakohtaisiin tavoitteisiin, joita kutsutaan keskipitkän aikavälin tavoitteiksi.
Ennalta ehkäisevää osiota koskevan asetuksen ensisijaisena tarkoituksena on saada jäsenvaltiot lähentymään keskipitkän aikavälin tavoitteitaan kohtuullisen nopeasti. Keskipitkän aikavälin tavoitteen saavuttamisella varmistettaisiin kaksi asiaa: 1) jäsenvaltioilla on liikkumavaraa taantumien aikana ja 2) huomattavan velkaantuneiden jäsenvaltioiden velkasuhde pienenee kohti perussopimuksen mukaista ylärajaa. Komission laatimilla soveltamissäännöillä ja sen ratkaisemilla ennakkotapauksilla ei kuitenkaan taata, että nämä tavoitteet saavutetaan kohtuullisessa aikataulussa edes normaalissa taloustilanteessa.
“Komission käyttöön ottamia joustosäännöksiä ei ole rajattu ajallisesti koskemaan kriisitilannetta, ja ne ovat menneet käytännössä liian pitkälle“, toteaa kertomuksesta vastaava Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen Neven Mates. “Siksi monen erittäin velkaantuneen maan rakenteellinen rahoitusasema on elpymisen ja laajentumisen kaudella (vuosina 2014–2018) joko erkaantunut keskipitkän aikavälin tavoitteesta tai lähentynyt tavoitetta hitaasti niin, että huomattavaa paranemista ennen seuraavaa taantumaa ei ole likimainkaan varmistettu.”