EU:n rahoitusympäristö on kehittynyt vuosikymmenten kuluessa, ja EU:n talousarvio on sen keskeinen osa. Siitä rahoitetaan monia eri politiikanaloja, kuten maataloutta, maaseutu- ja kaupunkialueiden kehittämistä, liikenneinfrastruktuuria, tutkimusta, terveydenhuoltoa, muuttoliikettä ja kehitysmaille annettavaa apua. Siitä rahoitetaan myös EU:n toimielinten ja muiden elinten toimintaa. EU:n vuotuisessa talousarviossa on noudatettava EU:n pitkän aikavälin menosuunnitelmassa eli monivuotisessa rahoituskehyksessä (MRK) asetettuja rajoja. Monivuotisessa rahoituskehyksessä määritellään varojen enimmäismäärä, joka kullakin politiikanalalla voidaan käyttää usean vuoden aikana. EU:n talousarvion ulkopuolella on kuitenkin perustettu muita EU:n rahastoja ja välineitä, joita rahoitetaan esimerkiksi jäsenvaltioiden suorilla rahoitusosuuksilla.